Mä ja isomummo talvella 2008.
Mun isomummu Helvi Aurora nukkui pois tammikuus 2010. Ehdittihin tapaamahan vain muutamia kertoja, mutta me tykättihin toisistamma. Mä tykkään ku oon huomion keskipiste ja isomummu puolestansa ei kiinnittäny kehenkään muuhun huomiota jos olin samas huonehes. Se oli taivaallinen yhdistelmä. Mutta… enää me ei sitte nähärä ku meen pohojanmaalle. Mutta ehkä mä vielä kirmaan joskus sen kans pilvien päällä.. Lepää rauhas, isomummu, onneksi et oo enää kipiä.
Minä ja mun rakas viltti.
Kuten ootta ehkä huomannu, niin mä oon antanu iskälle potkut blogiherruudesta!
Se kun hoiti tehtävänsä niin laiskasti, niin kuka sitä viittii pitemmän päälle kattella? Ku teköö itte, tietää mitä saa eikä tartte tapella, tuloo justihin sellaanen ku meinaa.
Mutta asiahan. Meirän taloures on sitte vaihtunu vähä järjestys. Ei paljo tosin – on niin omituusen muotoonen kämppä ja niin patalaiska iskä – mutta sänky siirty puoli metriä (joo, voiko tuota nyt sitten järjestyksen vaihroksi sanua). No, bonukseksi voi kai kertua sen notta iskä sai samalla kannettua ylimäärääsiä rommia alakerran varastohon ja työkkärille. Tosin, osa niistäki on vielä matkalla, ku se aina keksii jotaki kivempaa tekemistä.
Mutta, niin pieni ku tuo muutos oliki niin on se kyllä ollu psykoloogisesti hirviä vaikia sisäästää. Kattokaas ku ensimmääseksi mä en pystyny enää kulukemahan sujuvasti sähvystä sohvalle ja takaasi ja se häiritti mun into piukas-rituaaliani (toisella sanalla hepuli = juoksen ympärihinsä innoossani). Toiseksi, ne kaikki rommalaatikot katos. Kolomanneksi, lovi oli aiva väärällä puolella sänkyä enkä enää voinu tipahuttaa mun apinapapinaa (son mun eka lelu) sinne kolohon ja itkiä sen perähän notta saisin iskän leikkimähän. Ja kaiken kukkuraksi mä oon tottunu nukahtamahan oikialle kyljelle ja vasemmalle kyljelle nukahtaminen oli sitte aiva outoa. Kattos, meirän taloudes on hyvin tiukat rutiinit ja ne luo turvaa niin iskälle ku mulleki.
Esimerkkejä:
1 – Ruoka tuloo säntillisesti kello kolomen ja neljän välis.
2 – Pissalle ja kakkalle pääsöö neljä kertaa päiväs: aamulla, päivällä, illalla ja ennenkö mennähän nukkumahan. Joskus pääsöö vähä ekstraaki, joskus taas miinustetahan karsian sään takia.
3 – Kun iskä alakaa siivoamahan joku on tulos kylähän. Muuten me eletähän taiteellises epäjärjestykses. Iskä ei oo mikään talousihminen, son tuollaanen taiteelijan hörhö joka tekoo talousaskarehia vasta ku ne vyöryy sen päälle tai sillon joku muu pakottava syy, kuten se että bakteerikammoonen Mikki tuloo visiitille. Kirjatahan tähän nyt sekin vielä, notta imurista en tykkää yhtää.
4 – Viikonloput on herkullisia. Silloon saan aina kaikkia hyvää. Oonki oppinu tarkistamahan Mikin laukun heti ku se tuloo ovesta sisähän. Viikolla iskäs on vähä Thatcherin vikaa mitä safkoohin tuloo. Maanantait on tunnetusti karseeta ja se ei oo poikkeus eres koiran elämäs. Ruokakupiis on silloon nimittäin vaan vettä ja kuivia papanoota (ja jotaki laihaa lisuketta huijaukseksi, että voi ku on namia). No, ehkä mä oon ny vähä epäreilu, ne papanatki ku on oikein kuningastasoosia ja tieränhän mä notta iskä tarkoottaa hyvää. Se ei kattos halua notta musta tuloo samanlaanen tankki ku se itte on. Joten hyvä notta on herkkupäivät eriksensä, pysyy tämä hieno timmi kroppa kunnos.
5 – Viikonloppuusin nukkumasuunta on Mikkihin päin. Iskälle näytän silloon vain peffaa.
6 – Viikonloppuna iskä on laiskuuren huippu. Minä ja Mikki noustahan aina eka. Yleensä laitetahan vielä aamiaaslautanen mörrimöykylle ennen ku pinkaastahan pakohon lenkille. Ku tullahan takaasi, iskä on erelleen aamutakissansa tukka sekaasi. Joko meni perille, notta se ei oo aamu-ihiminen?
7 - Sunnuntai-ilta on nukkumista varte. Sillon kuorsaan oikeen olan takaa. Viikonloppuna on aina niin vilskettä ku pitää pitää silmällä niin Mikkiä ku iskääki.
8 - Kun tietokone sammuu ja iskä tarttuu kännykkähän ja suuntaa keittiöhön, silloon mennähän maata ja mä saan jokailtaasen herkkupalani.
9 - Kun iskä lukoo sähköpostia, mä saan maata pöyrällä ja lepuuttaa päätä sen käsivarrella. Aina välillä se hömppä pussaa mua ottalle ja höpöttelöö pehemoosia.
Ja niin erelleen. Näitä piisaa. Mä olen opetellu iskän hyvin. Tierän sen pienemmästä liikkeestäki mitä seuraavaksi tapahtuu. Siitä on etua. Lisäksi oon opettanu iskälle muutamia merkkiä joista se tietää mitä mun pääs liikkuu.
Mutta joo, takaasi tähän uutehen järjestyksehen. Nyt oon jo alakanu jotenki tottumahan ja hahmottamahan etääsyyksiä. Pystyn jo ongelmitta hyppäähän sohvalta laatikoston yli sänkyhyn, eilenki suorastansa liisin iliman halaki.
Iskällä on kans ollu sopeutumisvaikeuksia. Se kun on nukkunu oikialla puolella sänkyä koko ajan, soli ihan hukas ku vaihtu puoli. Sen yöpöyränlamppuki oli aiva väärällä puolella. Ja mä en osannu peruuttaa sen kainalohon ku puoli oli vaihtunu. Ja iskä on niin hellyyrenkipiä, niin ei se sitä kestäny notta mä en sen kans nuku ja herää, son ollu ihan syrän syrjällänsä ku oon livistäny sängystä muualle nukkumahan. Viime yönä se sitte päätti korjata tilanteen ja meni nukkumahan vanhalle puolellensa. Musta se oli hyvä päätös ja meninki sitte peräs ja lässähytin poskeni sen poskea vasten. Kaikki oli niinku ennen. Tyytyvääsenä sitten alettihin nukkua pussuttamahan ja aamulla köllöteltihin kyljet vastakkain ja heräältihin ihan rauhas.
Tämä toristaa sen, että niin paljo ku sitä höpötetähän notta “muutos on hyvästä” niin joissaki asioos rutiinit on kultaa.
P.S. Ihan ny sivulausees kerrottakohon, notta iskän mielestä musta on tullu viimeenki oikeen Äijien Äijä. Sillä oli meinaan eilen niin hirmuusen hauskaa ku oltihin lenkillä. Mä nimittäin nostin jalakaa ja päästin oikeen mojovan pierun ennenkö heitin vettä…
Keksijät on päästänsä vialla.
Oltiin äsken iltalenkillä iskän kans. Pirun kylymä erelleen, itteasias kylymempi ku aikaasemmin. Voisko joku jo vihiroon vääntää jostaki vivusta lämpöä että tarkenoo eres kusaasta kinoksehen iliman hytinäefektiä? Eikö tästä voisi kirjoottaa jonkilaasta kansalaas/koiralaas-adressia, vaikka sille meirän presitentille, se ku on aina niin globaali ja puhuu hienoolla sanoolla yhteestyöstä? Tai laittaa eres sähkopostisumaa YLE:n säätierootuksehen ja Forecahan, ja kaikkihin niihin muihin paikkoohin jokka säästä sanaaloo? Musta on perin ihimeellistä, että me täälä hytistähän kylymäs eikä ymmärretä tilata parempia ilimoja. Siispä mä tilaan niitä ny täs ja heti. Tämmöösillä keliillä paskakin jäätyy puolesmatkas ja näyttää aiva Eiffelin tornilta. Ja iskä on taasen sanonu että se oikia Eiffelin torni näyttää oikeen läheltä kattottuna justihin siltä itteltänsä. Jokku asiat on kuulemma parempia kauempaa ihaaltuna.
Nyt ku kerta näin sujuvasti lipsahrettihin tänne paskan puolelle, niin mä voisin myös avata jo täs vaihees sen jokakevääsen koiranpaskakeskustelun. Niin, PASKAkeskustelun. Puhutahan asioosta niiren omilla nimillä. Suurin puluma ihimisillä näyttää olevan se että kerätäkö paska vaiko eikä kerätä? Ajatelkaa mitenkä typerältä Hamletki olis kuulostanu jos se olis alakanu pohtimahan moista asiaa vuosikausia. Mutta se on hyvä johoratus tämän aiheen typeryytehen.
Iskän mielestä koirissa ei ole mitään vikaa ku paskantaa, johan se on luonnollista kaikille jokka moisehen operaatiohon kykenöö – valaaskaa mua jos löytyy niitä jokka pirättelöö koko ikänsä, sen mä haluaasin tavata. Mutta iskän mielestä ne ihimiset jokka ylypiänä jättelöö luppa- tai pystykorviensa paskoja ympärihinsä, on koulutuksen tarpees. Se on jo puolitoista vuotta ollu valamis haukkumahan jokaasen jätöksien jättäjän joka kohoralle osuu. Toistaaseksi ovat selevinneet säikähryksellä ku ovat onnistuneet hipsimähän pakohon, mutta auta armias sitä ensimmäästä joka osuu kohoralle eikä ymmärrä juosta lujaa. Patootumilla on tapana kattos kasvaa. Iskä on jopa uhonnu notta jos ei muu auta niin isköö moisia vätyksiä paskapussilla (ja sielä on sitte terveeset samalla multaki).
Toisten mielestä paska on hyvää lannootusta. Joirenki vähäjärkisten mielestä paska jopa maatuu päiväs paris kesällä nurmikon läpi ja muuttuu herkulliseksi luonnonravinnoksi josta ei oo sitte mitään haittaa. Ne taitaa elää ittekki melekooses paskakasas jos niin ajatteloo. Saanen oikaasta näitä vähäjärkistä jokka moisia höppänän pöppöröötä suustansa päästää – ei varmasti kuule nurmikko sitä paskaa alakaa syömähän, eikä varsinkaa moista vauhtia. Mitä kuvittelet että paska on, jotaki helevetin gurmeeta vai? Liianki monesti oon niihin sun jättämihin pötkylööhin ja löllerööhin tassuni iskeny. Kuvitelkaa mielessännä: Helsinki, 2008. Aurinko paistaa ja piki hikooloo. Nurmikolla kirmaa onnellinen piski korvat lepattaen ja häntä viuhuen, iloosena ja nauttien… kunnes sitte tuloo se sun jättämä paskakasa johonka se isköö tassunsa. Siihen loppuu ilosta kirmaaminen! Eikä se iskä tai äiskä (mikä meillä kullaki onki) oo yhtää sen enempää iloonen että joutuu kylyvettämän meirät kotia päästyänsä vain sen takia että sä oot taukki.
Ei oo yhtää kivaa astua paskahan, löllö pursuaa varpahien välistä… yök. Jos et muuten usko, me voirahan iskän kans jemmata sulle sankoollinen paskaa ja saat kokeella miten mukavalta ittestä tuntuu. Tässä alapuolella olis Paul McCarthyn kakkainstallaatio ihan havaannollistamahan tätä kesäästä epämukavaa pysährystä. Tältä se suurinpiirteen näyttää ruohonjuuritasolla meille pienemmille!
Autenttista tairetta, muruset.
Väistämättä paskakeskustelu jatkuu tämänki jäläkehen, ainahan se on aiheena joka kevät ku lumet sulaa ja niiren no-brainereitten (aivottomien) lenkittäjien aikaansaannokset paljastuu. Vois filosofoora notta paska on ku totuus, se nousoo aina pintahan. Tieroksi niille lumehen paskattajille, että vaikka se läjä lämpöösen sopivasti piilohon menööki, se ei kuitenkaa imeyry siihen lumehen. Erityysen typeriksi ihimiset näyttää muuttuvan ku tuloo kylymä. Justihin äsken törmäsin sellaasen torttuhun, notta mä saan kerätä sellaasta “lenkkimakkaraketjua” ainaki kaks viikkoa. Sielä se oli ku kakunpäälliskoristus, ympärillänsä pienempiä pikku koristeläjiä. Leipokaa jumakauta kakku jos koristelu on teistä niin perkulehen hauskaa.
Onko se paskapussin kantaminen takin tai housun taskus torella niin vaikiaa? En voi ymmärtää. Iskällä koko juttu on automatisootunu. Se ei eres mieti lähtevänsä pihalle iliman pussia – ei sitte eres pakkaasella – ja jos käy niinkin ikävästi notta multa tuloo vielä lisää eikä pussit riitä niin sitte se kerää sen puun lehtehen tai kuittihin tai mihinkä tahansa saaki sen kiepaastua – ja sen jäläkehen kiikuttaa sen lähimpähän roskiksehen pois muiren vaivoosta. Sellaaset “eipä tullu just tällä kertaa pussia mukahan” ihmiset ei saa iskän sympatioota – se ei usko että moiset eres normaalisti vaivautuu keräämähän jätöksiä ku kerta ei pussi tuu joukkohon. Vahinkoja ja unohruksia sattuu, mutta niistä seleviää jos vähä ajatteloo muutaki ku ittiänsä.
Mun lukijoos on varmasti niitäki joita ärsyttää mun iskä sen jäläkehen ku tämän ny kirjootin. Iskä on aika suorasanaanen, joten sillä on tapana ärsyttää. Mutta ei se välitä, enkä välitä mäkään. Mollahan samaa mieltä. Jos ihimisillä olis vähääkää talonpoikaajärkeä tallella, ei tällääsiä asioota tarttisi selevittää niinku viisvuotiahalle. Tämä on vähä sama ku selittääs sille yhyrelle BB-ihimisille että kun vakuumipakattu ruoka otetahan lämpöösehen, se ei ihan tunnin parin sisällä oo pilalla jos et sitä kokkaa. Mieti ny hyvä ihimine, ekkai sä ihan oikiasti kuvittele notta Aatamilla ja Eevallaki oli vakuumipakattuja omenoota?
Niin, pitääkö siis vielä kertua notta koiranpaskan maahan jättäminen ei oo mikään ekolooginen hieno ele vaan se on vaan puhurasta piittaamattomuutta? Piittaamattomuutta niin muista ihimisistä ku muista koiristakin. Ja joo joo, on turha höpöttää mitään siitä, että “maksan verot niin en aio mitään kerätä”. Se on sitte kaikista maharollisista syistä se kaikkein typerin. Niinku verojen maksaminen antais jonkillaasen oikeuren lisätä kaupungin puhtaanapitokustannuksia tahallaan, ihan ku piruuttansa. Aiva niinku nykymaailmas olisi paskaa jo muutenki ihan tarpeheksi.
Tieroksi eräälle Kalliossa asuvalle naiselle jolla on musta isoo koira sekä valakoonen pieni koira – sut on nähty ja laitettu koiranulukooluttajien mustalle listalle: kattokaas on jo kylliksi karsiaa notta paskatat koiraas mihinkä sattuu, mutta ihan näin vain meirän kaharen kesken (ja kaikkien lukijootten): on sata kertaa suurempi häpiä kusettaa ja paskattaa koiras naapuritalon pienelle puutarhantyngälle vain sen takia notta et jaksa koiraas lenkittää. Yhtää soveliaampaa ei ole kusettaa koiraas alaovien kulumille ja vielä enemmän häpeesin jos paskattaisin suoraan naapuritaloyhtiön alaoven eteen. Viimeesestä iskä sille kyllä ikkunasta kivahtikin, mutta nopiaa kävi jalaat siinä vaihees eikä puhettakaa että olis korjannu asiaa - siinä se paska sitten kaunisti meirän talon asukkairen viikkoa oikein todenteolla. Miltäs tuntuus jos sun kaveris tulis teille lapsensa kans kylähän ja se vääntääs torttua minne sattuu oikeen olan takaa ja se sun bestikses vain tuijottelis sun valokuva-albumeja ja sanoos notta “saikko tuon rusketuksen purkista vaikka paistooko sielä ihan oikiasti aurinko?” – välittämättä tuon taivaallista jälkikasvunsa tekemisistä. Niinpä. Ei taitaasi naurattaa, vai kuinka? Pelekkähän hajuhun pyörtyysit.
Se onki seuraava asia mun listalla. Kuten kaikki tietää, paska haisoo pahalle. Haistas omaas, ei hyvä (vaikka joirenki mielestä oma haisoo paremmalta ku toisen). Ja ripulipaska se vasta haisooki, krapulapaskasta en viiti eres puhua. Enköhän mä jo pointtini saanu läpi. Haisoo mikä haisoo.
Siitä tuliki mieleheni, kun ihimisen antaa niitä “eau de toilette” tuotteita lahajaksi, niin lahajoottaako ne toisillensa paskanhajua? Aika karseeta paketteja… Iskän mielestä halapa hajuvesi on aika lähellä sitä ittiänsä, suosittelen siis vähä tyyrihimpää. Mutta nyt mä aiva lähärin väärille urille… Mennähämpä takaasi paska-asioohin. Niin, mun piti vielä sanua tuosta hajusta sen verran että ku te isoot ihimiset liihotatta sielä nenät yläilimoos teillä ei oo hajuakaan (täs tapaukses kirjaamellisesti) siitä kuinka pahalta se paska haisoo meille pienemmille. Musta on ihan ookoo lukia kaverien keltaasia sivuja ja vastaalen niiren ilimootuksiin ihan mielelläni, mutta kun tuloo ruskiaa vastahan mä pysähryn ku seinähän ja vetääseen turvan kymmenen senttiä taaksepäin ja heilutan toista tassua ilimas alleviivatakseni koko “hyh”-aistikokemusta. Tapaaminen sen ittensä kans on vähä niinku se tosi huono kirja jonka sait joululahajaksi, siihen ei viitti eres koskia, sen laittaa vaan suoraa kirpparille muiren luettavaksi. Mutta kattos ku asian ongelma vaan onki se, ettei kukaan muukaan halua sun paskakirjaas lukia. Paska mikä paska.
No niin. Nyt oon puhunu suuni puhtahaksi - ainaki toistaaseksi. Tähän loppukevennyksesi voisin kertua notta paska voi olla myös hauska asia. Joirenki mielestä se on ihimisen suurin nautinto (miksei koiranki) mutta siihen ei tuu himoa (toivottavasti ei kummallakaa). Ja lopuksi laitan teille vielä linkin ihimispaskan historiahan. Mun pitääs varmahan kirjoottaa antologia koiranpaskasta ku meirät on jätetty aiva huomiotta - mutta jääköhön tämä ny ”muhimahan” hetkeksi aikaa. =)
Isoäiteen tekemällä tyynyllä näköö makoosia unia!
Löhööly ja mässääly isoäiteen tuvas tuli sitten tänään päätöksehensä… Ai ku ankiaa. Ei enää Clinton-kissan eväiren syöntiä ja miljoonia välipaloja aina kun nätisti tapitan isoäiteen suuntahan. Kinkkukin loppu, aiva karsiaa. Noh, ei tämä ny aiva vielä kurjuudeksi oo muuttunu. Söin just nimittäin uuren vuoden nakkia, vähä iskältä salaa ja sitten vähä vähemmän salaa. Oli hyvää, meni alas oikeen liukkahasti! Onkos teillä uutena vuotena jotaki perinneruokia? Musta tuntuu notta tämä nakkilinja olis mulle hyvä ens vuonnaki! =)
Niin, nyt ollahan sitte taas kotona stadis. Täälä on karmee räiske. Oon yrittäny pitää nuota kadulla räjäytteleviä dillejä vähä ruodus, mutta on ne niin tyhymiä että ei niita taira auttaa ku pakkopaita tai kilijotiini. Ykskin tosi “viisas” keski-ikäänen pariskunta iski rakettinsa just äsköön vastapäisen kerrostalon edustalle (oman kototalonsa) ja kipittivät sitte tukka putkella kattelemahan omasta ikkunasta kun paukkusade pyyhki pitkin niiren just maalatun talon seinää. Eipä paljo järki pakota päätä, jos multa kysytähän. Tulooko ihmisistä keski-ikääsinä jotenki tyhymempiä? Ihan vaan tierustelen vähä niinku hätävarjelunaki, iskä ku alakaa olla kohta siinä iäs (tiä vaikka olis jo, ei nuolla elintavoolla kovin pitkälle pötkitä).
Niin, mitäs vielä voisin teitille kertua? Aiemmin käytihin vähä kävelyllä, mutta ei kovin pitkää lenkkiä kun on niin pirun kylymä. Ja ku kaikki on vähä sekaasta. Kuulemma oikeen kuu-ukkoki muuttu punaaseksi täälä Helsingis, mutta ei me kyllä mitää nähty, käveltihin kylymäs onnemme ohi. Kaikenlisäksi meitä häiritti tuo rakettisota - vaikka en oo sotaa nähänykkää (paitsi vähä leffoosta, enkä tykänny silloonkaa).
Heti ku päästihin pihalle niin ensimmääses kulumas joko idiootti laittoo raketin menemähän ja se posahti ilimas mun ja iskän ja Mikin yläpuolella. Säikährin niin notta meni kippurahäntäkin uuren talavipompan sisälle! No sitten meni aika kauan ihan rauhas, sain tehtyä tarpeheni sinne tänne ja tuonne. Mutta sitte se räiske alakoo taas! Nättiä se on, mutta niin kovin outoa, miksei ne voi teherä sitä nättiä vähä hilijempaa? Niin siinä sitte lopulta kävi notta multa petti rohkeus - pyörährin aloollani, kipitin iskän työ ja pyysin heti sylihin. Toivottavasti ei Kallion koirakundit ja -muidut nähäny… tai muuten meni aiva maine! Mutta iskä oli kiva ku otti sylihin, vielä se supisutti korvahankin niin rauhoottavasti. Iskän sylis on mukava istua, se on vähä niinku kunniatuolis istuus ku saa kattella ylähältä maailmaa - ja iskä ku on suht isoo niin se on aikas muhkia valtaistuun. =)
Nyt teeveestä tuloo uudenvuoden ohjelmaa, joku livekonsertti missä se räpsysilimä Leppilampi laulaa jonku vähä kovaa kirkuvan muijan kans joka luuli joskus olevansa Evita Peron. Sitte se ilimeesesti hokas notta sen nimi onkin Ylipää ku nykyään kulukoo sillä nimellä. Mitähän Peron tarkoottaa suomeksi? Toivottavasti ei ainakaa pierua, se olis vähä liian kornia. Menis niinku alapäästä yläpäähän tuo nimenvaihros. Ehkä se tarkoottaa päärynää? Kerro jos tierät. Tuon uuren vuoren ohojelman juontajan mukaan Helsinkiä nähärään nyt sitten maailmalla ihan miljoonin silimäparein… ei tainnu olla Ella kovin hyvä matematiikassa? Mutta hyvä notta sillä on eres kielipäätä. Ja mitäs pienistä ku ei pienetkää meistä.
Ei muuta ku oikeen komiaa uutta vuotta 2010 nyt vielä toisenki kerran! Kohta ne ampuu niitä rakettia – kuulemma pahoja henkiä karkottaaksensa – joten toivotahan notta ne menöö kauas meistä kaikista. Se oliki sitte ainut mukava asia nuos pirun pommiis. Happy New Year niille enklannin taitajillekin.
Vuosi on ehtiny vierähtää sitte viimeesen joulupostin enkä mitään uutta oo tekemisistäni kiriootellu. On ollu niin pirun kiirus. Iskä kyllä on ollu aiva lahanana melekeen koko vuoden. Se on kasvanu tänä vuonna enemmän ku mä. Noh, ei se ny aiva niin laiskana oo ollu – ollahan oltu työkkärillä tekemäs iskän uutta rättikokoelmaa. Siis vaattehia, iskä kun on olevinaan joku muotisuunnittelija (ikinä kyllä uskoos ku sitä katteloo). Niin, ratikalla ollahan menty ees ja taas aamuun illoon. On se maailma kumma paikka, aina vaan sitä riittää vaikka kuinka kauas menis.
No, mutta, pitää teherä joku vuosikertaus kakstuhattayhreksästä ku siitä ei oo mitää kiriootettu. Sen verran ny voin teille valaasta näin etukätehen notta on ollu aikas tapahtumarikas perioodi - kuten fiinis maalimas sanotahan. Se tarkoottaa ajanjaksoa, ihan vaan tieroksi kaikille jokka ei oo pysyny perillä näistä enklantilaas-suomalaasista sivistyspläjäyksistä.
Iskän kanssa sitä oppii yhtä ja toista, se kun puhuu monia kieliä - pääasiassa ihan siansaksaa. Mutta se yrittää olla niin kansaanvälinen, notta sillon tapana unohtaa äirinkielensä ja sitte se alakaa molottamahan aiva jotakin kummallista, yleensä enklantia. Sen takia mun enklanti onki vahavistunu. Ruottia kuulen lähinnä Mikiltä, se on kyllä erelleen melekoosta lirkutusta se ruotti… Oon miettiny, notta niillä ruottalaasilla taitaa olla vähä vaikeuksia pysyä yhyrellä äänitaajuurella ku kokoajan silleen hyppelehtivät, pitää nostaa ja laskia kesken sanojen ku eivät malta loppuhun asti samalla äänenpainolla sanua. Ruottia iskä ei puhu, ku sillä oli kleptomaani ruottin opettaja, eikä muutenkaan oikeen siitä tykkää. Svenska är inte så roligt, tycker pappa. Ranskaaki jo vähä kanavoon, erityysesti kaikki sanat mikkä liittyy herkkuuhin kuulostaa makialta. Melkooses kielikylyvys sitä joutuu olemahan – just ennen tätä maalaasreissua kattelin töllöstä jotakin Worldvision hyväntekeväsyysmainosta, siinä oli joku afrikkalaanen nainen. Kyllä se kälätti, mitään saanu selevää, aiva kummallista kieltä puhuu. Sanoon sille notta “WUF!”… ja sitte se hilijeni.
Pitää ny vissihin vähän naisasioostakin selevitellä – niistä ku kaikki aina kyselöö kun eivät keksi muuta sanomista, sukulaaset ja tuttavat ja ties mitkä ne aina nenänsä tuppaavat joka paikkahan ja kyselevät asioota jokka ei niille oikeestahan pätkääkää kuulu mutta joista ne voi sitte juoruta etehenpäin. On se ihimisen psyyke kyllä vähä sairas! Mutta, jostaki sitä on kai puhuttavaa keksittävä… No, totuuren nimis täytyy ny myöntää notta kyllä mäkin vähä sitä harrastan. Jättelen salaa rakkauskirjeetä ja kaikenlaasia uhkavaatimuksia pitkin stadin nurkkia – se pitää vaan teherä sillä laalla hienovaraasesti ja tyylillä. Eikä parane jäärä rysän päältä kiinni, siitä voi saada vaikka kyylän mainehen ja se ei oo sitte ollenkaa hyvä juttu. Vaikka on niillä kerrostalokyttääjilläkin nykyään ihan omat sivut. Menkää sitte sieltä lukemahan minkälaasia jäläkiä se toimettomuus ihimisaivoohin jättää.
Niin, mutta niihin friiduasioohin. Viimeksi kerroon tuosta Hilmasta. No, se oliki sitte Hilda eikä mikää Hilma. No tuo Hilma kuulostiki aika kääkän nimeltä, Hildalla kun vielä hormoonit hyrrää. Ei se vieläkää oo päästäny mua kunnolla friioolle, mutta kyllä se musta tykkää. Ai että mistäkö tierän? No ku sillä on aina niitä aikoja vuodesta jolloon se on aiva sulaa vahaa mun käres, parkkeeraa mun naaman etehen ja heiluttaa peppua ja teköö rinkeleitä hännällänsä. Toisin sanoen, Hilda kyllä olis jo mielellänsä alakanu sänkypuuhihin – oonhan mä fiksu ja komia ja enemmän ku puolet nuorempi – ja sillä vielä sokeri sulaa. Mutta meirän iskät on sitä mieltä että Hilda ei enää saa, että sen on niinku nautinnot nautittu ja nyt se on tuomittu iänikuusehen selibaattihin. Mutta ku se Hilda ei saa, niin siinä menöö sitte multakin mahikset. Ei oo kyllä reilua, mä oon vielä ihan nuori enkä oo kertaakaa saanu polokaasta. Onneksi kerran sain eres lipaasta. Hitto. Taju melekeen lähti. Oli kyllä sellaanen makuelämys, että piti päätä ravistella ja silti heijas.
No, mutta ny nämä puheet menöö jo aiva liian rivooksi. Kirioottelen sitten näistä asioosta vähän paremmin myöhemmin, iskältä salaa.
Nyt ollahan täälä muorin työnä lakeuksilla. Helevetin kylymä oli, mutta ny on jo vähä parempi. Lunta senku tuloo. Iskä sai tänään vähän hyötyliikuntaa kun siistii pihan. Iskä inhoaa talvea. Kylymä, se on yök. Munkin mielestä se on kans yök, siksi mä jätinki sen pihalle kolaamahan ja tulin itte isoäiteen työ lämpöösehen tupahan… Se se on mukava muija. Antaa mulle kinkkua ja molottaa. En mä siitä mitään paljo mitään tajua, muuta ku sen notta se musta tykkää. Sain siltä lahjojaki. Uuren ite teheryn lötköpötkön. Ettäkö tierä mikä on lötköpötkö? No pitää joskus laittaa teille kuva. Tämä uus on kuitenki raitaanen. Sitte mä sain tyynyn mitä voin riepootella. Ja sitten sitä sukulaatia mitä iskä antaa aina kun mun kauneushoirot on tehty (kynsien leikkuu, korvien/nenärypyn putsaus… ei siis mitää neitihommelia, en oo niitä poikia).
Mutta joo, tulihan täs ny jo jotaki joristua, toivottavasti mun kaikki fanit ei oo ravissu pois ku oon ollu niin hiliaa. Mä lupaalen notta kiriootan vähä useemmin jatkos. Hyvää vuotta kakstuhattakymmene, muistakaa ottaa ilo irti leluustanna myös ens vuonna. Ja nukkukaa hyvin, paljo ja useen. Ja muistakaa syörä. Siinä vaihees menöö överiksi ku kuppi jää puolellensa, silloon oot jo ahane. Muuten tehkää kaikkia mitä mitä mäkin tekisin. Niinpä, ja tehkää myös sitä mitä mä en saa teherä! Son moro!
Iskä on vähä pössöö, mutta niin kauan ku se antaa mulle kaikkia kivaa naposteltavaa – ja on muutenki niinku käsken ja orotan sen olevan – niin se saa luulla notta se on viisas. Se on ollu niin mukava viimeeset päivät, tavoostansa poiketen se on antanu mulle omalla lautasella kaikellaasia joulusörsseleitä. On syöty laatikoota ja kinkkua ja vaikka mitä. Se on jättäny nuo yösyömiset tosin välihin, mikä on kyllä aika surkia juttu ku ny sitä hyvää ruokaa kerranki sais! Aina sitä pirskalehen vetes löllöttynyttä nappulaa. Jos oon oikeen ahane, sen kyllä aina löyrän erestäni – samat vanhat nappulat meinaan. Vielä en oikeen hoksaa tätä metoria mutta kovasti yritän täs pallootella että saisin maharollisimman palio kaikkia. Huomenna meirän pitääs lähtiä maalle sitä muoria kattomahan taas… sillon kuulemma taas kaikellaasta hyvää, on ostanu mulle jonku lahajanki. Aina vaan saan syörä, tämä on taivas! Syörä ja nukkua. Syörä ja nukkua. Kuka siipiä tarvittoo, kun on pehemiä peti ja maha pullollansa… Siiviistä puheenollen, sentähän niitä ei iskä mun selekäkän kiinnittäny – kuulin että mieles kyllä livahti – mutta lopulta se päätyy tällääsehen punaasehen kaulurihin johona on kelloja. Oon saanu pitää sitä sekä sisällä notta pihalla joten ilimeesesti on sellaasta kerrospukeutumista ilimas. Joo, ei muilla oo ollu ollenkaa niin hyvännäköösiä vetimiä. Karsian ankeena ne kävelöö vastahan. Mulla kilisöö ja helisöö, ja tähän aikahan vuoresta muualla kun jalakojen väliiskin – mutta ei siitä sen enempää. Ei viitti rehevastella näillä nuoren miehen avuulla, nottei nuota huonompiosaasia alakaa aiva itkettämähän. Joo. Lunta olis saanu tulla. Ei vaan tullu. Typerää. Hilmaa näin, se on sellaanen mopsiämmä tuosta tien toiselta puolelta. Mukava se on, aiva ku olis flirttaallu mulle jo. Sitte törmäsin aika monehen kaikenkarvaasehen joittenka nimiä en tierä. Jänikset on kans kivoja, ne vain aina juoksuttaa mua eikä jää vaihtohon kuulumisia. Ne ei ole typeriä, ne on suoranaasia dorkia. Jouluhan on hyvän mielen juhula – kaitte, vai? Minkä takia niin monet sitte on otta kurtus? Ottakaa lungisti, flikat ja poijat. Ja muistakaa sitä Jesseäki vähän välillä. No mutta ny on jo kiirus. Ens vuonna nähärähän taas! Wuf!
Tuli mielehen pikaasesti käyrä täälä mun sivuulla kattomas kuinka iskä on hommia hoirellu…. Ja ny sitte selevis, notta soo mitää hoitanu iäisyyksihin! Patalaiska ollu! Ei sitte postin postia pohojanmaan reissusta eikä mistää muustakaa sen jäläkehen tapahtunehesta. Ja mulle on tapahtunu vaikka mitä! Lieventäväksi (joskaa ei hyväksyttäväksi) asianhaaraksi ny voi kai ilimoottaa notta iskän työhuone uppos. Joo, luit oikeen. Kattos, ensi joku typerä vesipumppu poksahti (pam) ja sitte koko huoneesta tuli kertaheitolla uima-allas (loiskis). Jos olit alle kymmenen senttinen ja paikalla, oot delannu ja keuhkos on täynnä vettä!
Mun pitää ny pitää iskää silimällä. Sen on parasta laittaa vipinää tarinoontihinsa notta multa ei yleisö karkaa. Kuinkahan mun fanit on oikeen päriänny kaikki nämä viikot? Mä ku oon mopsiista paras niin ovat kyllä tyhymiä jos lipettihin menivät. Mulle on pienestä pitäen opetettu, notta ittestäänselevyyksiä ei tartte kiertelemähän alaata. Jos oot hyvä, sitte soot hyvä. Jos oot komia, sitte soot komia. Ja jos oot paras, niin sitte soot paras. Ööö, paitti jos oot kans mopsi, sitte soot vasta toiseksi paras. Mutta ei sitäkää sijootusta tartte alakaa porajamahan.
Täs ohes on pari vireota mun taipalehelta. Jos että vielä tierä, niin moon jo yli neliä kuukautta vanha. Sentähän nämä vireot tuo iskä sai aikaaseksi.
Tällä viikolla tuloo lisää (ainaki) valokuvia, meinaan ny viikonloppuna oli fotosessio – joskus musta kyllä tuntuu notta mun elämä on yhtä jatkuvaa fotosessiota. Kun on stara niin aina kamerat räpsyy: torilla, kotona ja nykyään jo lenkkipoluullaki. Kattos mun komiasta pärstästä tuli viime viikolla kansaanvälistä valuuttaa, ku pääsin yhyren japanilaasen kamerahan taltehen. Se diggas meikälääsen habitusta – ja noh, niillä on tunnetusti vähä liipaasinherkkä kamerasormi, jos et oo huomannu? Oon sitä miettiny, notta onko ihmisillä tosiaan niin karsian huono muisti ku niiren pitää aina ottaa muistoja taltehen? Mulle nuo asiat on niin palio helepompia: ei tartte ku kerran nuuhkaasta ja tierän notta tykkäänkö vai kierränkö jatkos kauempaa.
Mutta… Ny mä meen iskän kans vällyjen välihin, muuten sitä ei saa huomenna sängystä ylähä kirvehelläkää.
Mä tierän notta te orotatta aiva kieli pitkällä uusia tarinoona, erityysesti tuosta pohojanmaan reissusta! Kyllä mä niitä kokoaijan kiriootan, mutta ku käpälät väsyy. Tuloo niin pitkästi värssyä tällä kertaa. Pirkulehen aktiivista menua oli koko pyhänaijan. Aiva silimis vilisöö ku sitä miettii. Mutta notta ei aiva visiittis menis turhuuren puolelle niin täs on taas yks kuva musta. Ei oo otettu maalla, ihan starista kotoosi – mutta yhtä komia oon siinä ku kaikis muiski kuvis. — Terveesiä isooäiteelle sinne maalle! Piräppä hyvää huolta niistä mun keltaasista palloosta (iskä ku oli taas niin nälli notta jätti ne jäläkehemmä – varsinaanen luupää koko äijä). — Mulla on ny kiirus torkuulle. Tääl’on ollu niin karsian sateenen ilima jo kaks päivää. Että pitkästyttää. Ei tuola pihallakaa pahemmin viitti lompootella ku vattalihat on aina märkänä ja kuras ja sitte iskä aina pöllyyttää pyyhkehen sisällä. — Satehella pitää saara olla laiskana. Son sellaanen sohovailima; silloon kuuluu maata niin ku nurkkahan nairut hait, syörä pelekkää hyvää ja unohtaa notta elämää on harmahien ikkunootten toisellaki puolella. — Moon onnistunu valtaamahan sohovan ittelleni sitte starihin paluun, lieko kuppaasten ilimojen ansiota? Mutta sen voin kyllä kertua notta vähänkö teköö kutaa köllötellä pehemoosella sohovalla. Eikä kukaa eres kiellä vaikka alakaasin siinä nukkua pussuttamahan. Kerranki saan teherä jotaki eikä tartte kuunnella sitä typerää “ei” sanaa. Musta tuntuu, notta tuo iskä on alakanu vähä lepsumahan. Mutta siitä vähä tuonnempana lisää.
Iskät hommas tämmöösen kantohöskän. Ensin ne laittaa mut istumahan, sitte ne tunkoo mun jalaat ja hännän pihalle. Siinä sitä sitte lillutahan iskän vattalla ja kattellahan ympärille. Täs vireos mun etujalaat ei oo kyllä oikeen ku vasta vähä hariootellahan. Oli se aika outua olla niin korkialla. — Sittemmin ollahan jo kokeeltu pari kertaa ihan ihimisten ilimoollaki. Oon käyny Hakaniemen torilla iskien kans. Sielä vasta ihimiset musta tykkääki. Ohikulukijat pysähtyylöö ja lässyttää ihastuksisnansa, torimyyjät menöö niin sekaasin että unohtaa antaa meille hernehiä, jokku haluaa räpsiä musta kuvia. Julukkiksiaki oon jo tavannu, samalla torilla, yhyres kojus oli myyjänä se malli-laulaja, Ninja. Mukava flikka, antoo viimeksi iskälle alennusta ja haluaa että käyrähän sitä moikkaamas aina ku ollahan liikentees. Mikäs siinä. Meinasin sille laulaa notta “Hush, Hush” viimeks ku sen näin – mutta mitä ny turhaa ketää hyssyttelöhön silloon ku ne kehuu. — Iskä on viime aikoona ottanu musta karsian paljo valokuvia ja vireoota. Milloonkohan se kuvitteloo tekevänsä niistä sellaasia kunnollisia vireoota? Tämä on ny vain tälläänen lyhyt pätkä, mutta pakkohan teille ihaalioolle on jotaki antaa notta ei tuu “heit meiliä”. — Ny tuli väsy. Mä meen ja verän nahkat silimille. Hyviä öitä itte kullekki.
