Lentäviä lehemiä ja villakoiria
Oon laittanu tutustuen ympäristöhön vähä paremmin. Sitä lehemää (jonka päällä silloon ensimmääsenä ehtoona leikittihin) on kiva retuuttaa jalaasta. Sen reunat niin mukavasti käpertyy sisällepäin, ihan ku sanoos notta “tuuppa tänne ja riuhtaase!”. Jossaki vaihees iskä kyllä suutahti oikeen kunnolla mun touhuuhin ja laittoo sen lehemän sohovan alle piilohon. Sielä se aikansa häpes. Mä kävin sitä aina välillä moikkaamas, ku ajattelin että sillon varmahan aika yksinäästä sielä. — Oon saanu sellaasen käsityksen, että iskä on jotenki yrittäny karsia täälä ennenkö mä tulin talohon. Minkähälaanen rommaläjä tämä kämppä sitte aiemmin oli? — Mä oon päässy niin sanotusti järsimisen makuhun. Moon kehittäny sellaasen salatekniikan. Kato päiväsaikahan iskän silimien alla on vaikiempi järsiä – etenki sen jäläkehen ku maistoon tuota keittiön kaislamattua (ja kylyppärin koria ja sohovan aluusta ja viimeesimpänä löysin johorot joita iskä ei ollu saanu piilohon). Ku iskä yllätti mut kaislat suus keittiöstä ties kuinka monetta kertaa, se sanoo notta “ku oot ollu tuhuma niin ny sitte lähtöö matto varastohon”. En mä oikeen tierä mitä se tarkoottaa, mutta mullon sellaanen fiilis että sitä niinku säästetähän myöhempää pureskelua varte. Ei se iskä kyllä koskaa sitä varastohon vieny, tuos’ se nojatuolis erelleen könöttää (aika saamatoon tapaus). Ja vähäkö pistää kiusaksi ku en pääse siihen hampahiksi! — Eteesen vanhan käsinsolomitun maton seuras oli kans kivaa niin kauan ku iskä äkkäs että seki maistuu. Emmä kyllä ymmärrä alakuhunsa, minkä takia se on kiellettyjen listalla: ku on jo valamihiksi vanha ja rikkinäänenki! Ajattelin, että iskä olis vaan tyytyväänen jos alakaan purkuhommihin! Mutta ei se ollu – son niin pirkulehen oikukas ettei siitä ota selevää mistä se tykkää. — Täälä uures kotona on tehty aika lailla uuristuksia sen jäläkehen ku se kakkosiskä lähti. Aika ankiaa. Se lehemä makaa ny sohovan päällä (ja ne vielä sanoo notta lehemät ei muka lennä). Mä kun en vielä pääse niin korkialle, niin sen moikkaaminen on jääny – no, oma on vikansa ku ei kerta seura kelevannu! Törmäsin pian sen jäläkehen iskän sängyn alla villakoirihin mutta iskä sanoo heti ettei mun sovi hengata niiren kans, on kuulemma likaasta sakkia. Iskä on niitä periaattehen miehiä: ennenkö kerkesin suuni aukaasta se oli jo tukkinu mun kulukuväylän. — Iskä ei varmahan tykkää ku sanon tämän julukisesti, mutta musta tuntuu että son vähä laiskanpuoloonen. Kyllä se pitää kämpän jonkinlaases järijestykses (mitä ny kerran viikos aamu valakenoo ku hurrikaanin jälijiltä). Sohovan taakse näyttää lentänehen isoo läjä kaikellaasta roinaa, pohojalla on laatikoota ja paperia ja niiren päällä on sellaanen ruskia peitto ja sitte sen päällä on vielä läjä vaattehia. Oot varmahan kuullu puhuttavan kerrospukeutumisesta, mutta ookkona kuullu kerrossisustamisesta? — Siitä vaateläjästä vähä enemmän: son iskän karderoobi – ainaki lemusta päätellen. On iskällä kauhia määrä vaattehia jokka ei sille maharu. Emmä tierä, mitä se oikeen orottaa ku ei paa niitä pois? Luulooko se muka tosissansa että laihtuu niihin takaasi? Syömällä kolomen ihimisen erestä joka päivä? Älä ny naurata! Olisitpa ollu kärpääsenä katos (tai koirana laattialla) ku se veti päällensä jonku laihojen päiviensä hihattoman hupparin. Aiva piti tassut silimille nostaa ja hieraasta, ku eihän se vetskari menny kii ku napahan asti. Samalla tuli torettua notta sullottuna liian pienihin vaatteesihin isoo maha näyttää aina vain isoommalta! Iskä näytti olevan mun kans samaa mieltä, sen ilime oli aika pahannäköönen. No, ajattelin sitte että ei se varmahan päällensä sitä laita ku niin karsialta näytti - ku se on olevinansa joku rättisuunnittelijaki. Mutta ei helevetti! Se vaan aukaasi vetskarin ja antoo löllöllensä enemmän tilaa! Tätä moon kolome päivää vaharannu ja usko mua – ei oo nättiä! Tähänkö tämä nykypäivän “väshöön” on tullu? Että iskä (ja kuka tahansa muuki) saapi läskiillänsä rehevastella keskellä kirkasta päivää, aiva mihinä lystää? Onko ne tullu ymmärtäneheksi, että näyttävät karmaasevilta: vähä samalta ku jos karhu olis menny ja vetäässy päällensä oravan nahkat. Justihin nii: älä yritä huijata ittiäs - johonki kohtahan ne läskit kuitenki kasaantuu! Ja ihan vaan tieroksi: jos paita venyy sun ympäri, se ei tarkoota että son sulle oikia koko. Jos ei löyry isoompaa, älä yritä väkisin änkiä päälles pienempää. Jos tämä simppeli ohoje ei sun nuppihin mee, nii mee ja osta tosi isoo peili (sellaanen johonka sä maharut). Sitte alakaat reenaamahan päätäs. Meinaan jos sullon joku pakkomielle tunkia ittiäs sua pienempihin paikkoohin, niin sun pitää teherä töitä kroppakuvas kans. — Pohojanmaalla isoo on hienua, erityysesti josson isoompaa ku naapurilla. Läski ei oo ikinä hirviän komiaa mihinää, vaikka kertooki notta taloos on joku joka osaa teherä hyvät sapuskat. Toisaalta, paisuu se maha siitäki jos ei syö, että ota ny sitte selevää. — Multa tais ny karaata mopo kärestä täs läskiasias. Pyyrän syrämmellisesti anteeksi jos joku tuli loukatuksi – joo joo, lässyn lässyn, mitä jos hommaasit ittelles huumorintajua… Mä alakaa sanojani anteheksi pyytelöhön! Meilläpäin ei oo pruukattu totuurella leikkiä, se tavatahan sanua päin naamaa. Kattos, koko homman pointti on se ettei läskimakkaroos sinällänsä mitää vikaa oo – jos sullon niihin hyvät välit. Mutta, vaikka sulla olis hyvät välit, voit olla varma notta kaikilla ei oo (son vähä ku anoppi, sitä sietää mutta siitä harvoon tykkää) - niinpä läskien keräämisestä ei tartte teherä tairetta eikä sun tartte olla kävelevä taireinstallaatio. Jos haluat makkarootas näytellä, pistä näyttely pystyhyn silloon ku muut ei oo hollilla. — Mutta ny viimeen takaasi siihen hetkehen ennenkö mä järkytyyn niistä iskän vaattehista. Mä olin meinaan ihan rauhas lompoottelemas ympäri kämppää ja sitte jokku sohovan päällä retalehtivat housut alakas kylykiä kutittelohon. Päätin iskiä samantien hampahat kiinni, notta pysyysivät vast’eres pois tieltä. Ei ne mitää uskonu: aina ku meen ohi ne kurkotteloo ja läpsii naamahan. Iskä vetelöö niitä aina välillä päällensä ja sitte taas pois. Silloon ku se laittaa päällensä siniset housut, mä tierän että se menöö piilohon pissapaikan vieres olevan oven taakse. Iskä sanoo niitä sinisiä housuja farkuuksi. Kattoon netistä (iskä on joskus piilos pirun kauan) ja voin siksi suaki informoora, että kyseeset housut on enklanniksi “jiins”. Niis’ on kivaa vastusta hampahille, mutta muuten en tykkää. Ne ku merkkaa, että mut jätetähän taas yksin - ja mä en tykkää olla yksin. — Ookko sä muuten aamun virkku vai ehtoon torkku? Mä en oo vielä päättäny ja näyttää siltä ettei iskäkää oo. Vissihin kestää kauan selevitä? Yös on kivaa se ku iskä kuorsaa - saa aiva rauhas teherä kaikkia mikä on päivällä ollu kiellettyä. Joskus meinaan tuntuu että iskä on oikia tyranni, sen takia yöt on vähä niinku ulukomaanmatka, täynnä kaikkia uutta löyrettävää. Päiväsaikahan iskä kattoo erityysen nuivasti jos alakaan maistelemahan sen työtuolin jalakoja. Se höpöttää notta “ei saa syörä niitä metallijalakoja, menöö hampahat pilalle!”. Sitte se yrittää huijata mua jollaki lelulla mutta mä tierän mitä se ajaa takaa. Näyttelen sitte viis sekunttia että oon kiinnostunu – ja ku se kääntää päänsä, meen takaasi touhuuhini. Näin mä pirän iskän liikkehes ja varmistan, ettei se unohra mua. Mitä nuohin hampaasihin tuloo, on iskänki suuhykienias vähä parantamisen varaa – sen leipäläpi haisoo milloon miltäki! — Ny mä näen kivan johoron, notta hellurei ja hellät tunteet!
Vastaa