No pysykää ny housuussanna!
Mä tierän notta te orotatta aiva kieli pitkällä uusia tarinoona, erityysesti tuosta pohojanmaan reissusta! Kyllä mä niitä kokoaijan kiriootan, mutta ku käpälät väsyy. Tuloo niin pitkästi värssyä tällä kertaa. Pirkulehen aktiivista menua oli koko pyhänaijan. Aiva silimis vilisöö ku sitä miettii. Mutta notta ei aiva visiittis menis turhuuren puolelle niin täs on taas yks kuva musta. Ei oo otettu maalla, ihan starista kotoosi – mutta yhtä komia oon siinä ku kaikis muiski kuvis. — Terveesiä isooäiteelle sinne maalle! Piräppä hyvää huolta niistä mun keltaasista palloosta (iskä ku oli taas niin nälli notta jätti ne jäläkehemmä – varsinaanen luupää koko äijä). — Mulla on ny kiirus torkuulle. Tääl’on ollu niin karsian sateenen ilima jo kaks päivää. Että pitkästyttää. Ei tuola pihallakaa pahemmin viitti lompootella ku vattalihat on aina märkänä ja kuras ja sitte iskä aina pöllyyttää pyyhkehen sisällä. — Satehella pitää saara olla laiskana. Son sellaanen sohovailima; silloon kuuluu maata niin ku nurkkahan nairut hait, syörä pelekkää hyvää ja unohtaa notta elämää on harmahien ikkunootten toisellaki puolella. — Moon onnistunu valtaamahan sohovan ittelleni sitte starihin paluun, lieko kuppaasten ilimojen ansiota? Mutta sen voin kyllä kertua notta vähänkö teköö kutaa köllötellä pehemoosella sohovalla. Eikä kukaa eres kiellä vaikka alakaasin siinä nukkua pussuttamahan. Kerranki saan teherä jotaki eikä tartte kuunnella sitä typerää “ei” sanaa. Musta tuntuu, notta tuo iskä on alakanu vähä lepsumahan. Mutta siitä vähä tuonnempana lisää.
Jätä kommentti