Mulla on ranskalaanen kaveri!
Siirimäinen otus!
Tässä olen kuunnellu kun iskät on höpötelly jostakin mopsipennuusta ja murehtinu miten mä reagoisin jos taloon tulis toinenkin ruttunaama. Taisivat heltyä ajattelemahan, notta panisin pahakseni kun ei oo näkyny. Enkä mä nyt oikeen tierä notta miten sellaasehen päässilimääsehen pikkuotuksehen sitten suhtautuus. Se olis kuitenki aina mun ruokakupilla ja veis mun leluja ja hyppiis seliäs. Eihän siinä tulis torkkumisesta mitää, kuorsaamisesta puhumattakaan. Olishan siitä ehkä kaveriksi silloon ku iskä on tuon typerän tietokoneensa ääres näpertämäs – aiva liian paljo muutenki siinä persettänsä levittää, kohta maharu ovestakaan ja hisseihin on aiva turha mennä, vaijeriista kuuluu vaan *naps* ja jo mentihin viuhahtaen kuilun pohojalle. Kohta ei kanna ku tavarahissi. Yritti iskä käydä hölökällä. Yritti. Aivan. Sitte se oliki jo aiva kleha. Pääsi tuskin kävelehön. No, ollahan ny reiluja, paremmin se jaksoo lenkillä juosta kun mä.
Mutta takaasi tuohon pentuasiahan. Toisena maharollisuutena ne on heitelly sitä, notta jos kaveri tulis talohon jo vähän iäkkähämpänä. Mun pitää saada ainaki olla se isoompi joka komentaa. Ei mun reviirille tulla hötkyylemähän. Mutta kuten ny sitten jo sanoonkin, niin ei taira nyt sitä kaveria tulla. Ei ainakaan näillä näkymin, kerron kyllä jos asiat muuttuu. Olis se kyllä aika outoa mennä nukkumahanki jos iskän vierehenen olis toinenki tulos. Son mun paikka. Iskän kainalo on kans mun paikka, sinne mä pörötän itteni pakkihin joka ilta kun järsin vähän krokoa tai siiltä (mun herkkuja, nam) ja saan joka iltaasen tikkuni (kiitos Lidl että tulit tänne pohojoosehen). Kun oon valamis, sitte lysährän iskän pään vierehen tyynylle ja alakaan kuorsaamahan. Teen sen joka ilta ku muuten iskälle tuloo paha mieli. Jos mua ei oikein kiinnosta niin sitten vaan käylährän notta se saa unen päästä kiinni ja painun sitte soffalle tai jalakoopäähän maata. Iskä on niin herkkäluotoonen yksilö notta pitää sitä vähä jeesata. 
Mutta, pitää ny harkita vielä notta jaksaasko sellaasta pissa- ja kakkamoottoria paimentaa, mulle ku kuiteski jäis isooveljen tehtävät ja saisin olla kattomas sen pennun perähän kokoajan…
Mutta niistä pennuusta puheen ollen, ihmettelettä varmahan notta minkä ihimeen takia tuos yläpuolella poseeraa tuollaanen ranskanbulldoggi. Ihan vaan sellaasesta syystä, notta törmäsin just samanlaasehen tyttöön tänään lenkillä. Sen nimi oli Siiri, se on neljä kuukautta vanha ja asuu tuos aiva kulman takana. Siiri oli vähän päällekäyvää sorttia. Mikä naisia oikeen vaivaa? Ensin ne on mielinkielin, niinku Siiriki, meni oikeen makuullensa… onko selevempää viestiä, hä? No sitte ku lyötihin nokat yhtehen niin siitä alakoo se silimille hyppiminen ja lopulta se jo ajoo mua takaa ja mä juoksin ku päätöön kana peppu maata viistäen ja suuntavaiston kadottaneena. Notta, siinä se taas nähtihin että ku annat naiselle pikkusormen niin se vie koko käden. Ja joskus vielä jalaatki. Mutta teherähän nyt kuitenkin erityysen seleväksi, ettei mulla ollu mitään vispilänkauppaa Siirin kans, se on niin nuoriki, aiva sakkolihaa vielä. Mitä se Hildaki ajattelis jos nuorempahan haksahtaasin, se varmahan alakaas kattelehon ryppyjänsä ja katkerootuus niinku eronnehet viiskymppiset jotka on vaihrettu uurempahan mallihin. Ja sitte se vaatiis erorahoona kaikki mun lelut ja laittaas vielä maksamahan sen tulevat sapuskat. Ei hemmetti sellaasta. Siksi oonki vain Siirin kaveri. Ja onhan Hilda on mun ensirakkaus ja kyllähän te tierättä mitä niistä sanotahan, että niitä ei unohra ikinä (vaikia Hildaa on unohtaakaan ku asuu niin lähellä ja antaa tuon tuosta turpahan). Mutta ranskanbulldoggit on kivoja ja nättejä joka tapaukses. Siiri ainaski. Intoa täynnä. Niillon niin hassut korvat ku ne seisoo pystys toisin kuin mulla ittelläni. Varmahan tosi hyvä kuuloki.
Mutta ny pitääs painua pehkuuhin, ajattelin nyt eres muutaman rivin teille kirjoottaa ku on taas vierähtäny tovi erellisestä postista. Kirjoottelen lisää kun taas torkuultani kerkiän!
