Oon laittanu tutustuen ympäristöhön vähä paremmin. Sitä lehemää (jonka päällä silloon ensimmääsenä ehtoona leikittihin) on kiva retuuttaa jalaasta. Sen reunat niin mukavasti käpertyy sisällepäin, ihan ku sanoos notta “tuuppa tänne ja riuhtaase!”. Jossaki vaihees iskä kyllä suutahti oikeen kunnolla mun touhuuhin ja laittoo sen lehemän sohovan alle piilohon. Sielä se aikansa häpes. Mä kävin sitä aina välillä moikkaamas, ku ajattelin että sillon varmahan aika yksinäästä sielä. — Oon saanu sellaasen käsityksen, että iskä on jotenki yrittäny karsia täälä ennenkö mä tulin talohon. Minkähälaanen rommaläjä tämä kämppä sitte aiemmin oli? — Mä oon päässy niin sanotusti järsimisen makuhun. Moon kehittäny sellaasen salatekniikan. Kato päiväsaikahan iskän silimien alla on vaikiempi järsiä – etenki sen jäläkehen ku maistoon tuota keittiön kaislamattua  (ja kylyppärin koria ja sohovan aluusta ja viimeesimpänä löysin johorot joita iskä ei ollu saanu piilohon). Ku iskä yllätti mut kaislat suus keittiöstä ties kuinka monetta kertaa, se sanoo notta “ku oot ollu tuhuma niin ny sitte lähtöö matto varastohon”. En mä oikeen tierä mitä se tarkoottaa, mutta mullon sellaanen fiilis että sitä niinku säästetähän myöhempää pureskelua varte. Ei se iskä kyllä koskaa sitä varastohon vieny, tuos’ se nojatuolis erelleen könöttää (aika saamatoon tapaus). Ja vähäkö pistää kiusaksi ku en pääse siihen hampahiksi! — Eteesen vanhan käsinsolomitun maton seuras oli kans kivaa niin kauan ku iskä äkkäs että seki maistuu. Emmä kyllä ymmärrä alakuhunsa, minkä takia se on kiellettyjen listalla: ku on jo valamihiksi vanha ja rikkinäänenki! Ajattelin, että iskä olis vaan tyytyväänen jos alakaan purkuhommihin! Mutta ei se ollu – son niin pirkulehen oikukas ettei siitä ota selevää mistä se tykkää. — Täälä uures kotona on tehty aika lailla uuristuksia sen jäläkehen ku se kakkosiskä lähti. Aika ankiaa. Se lehemä makaa ny sohovan päällä (ja ne vielä sanoo notta lehemät ei muka lennä). Mä kun en vielä pääse niin korkialle, niin sen moikkaaminen on jääny – no, oma on vikansa ku ei kerta seura kelevannu! Törmäsin pian sen jäläkehen iskän sängyn alla villakoirihin mutta iskä sanoo heti ettei mun sovi hengata niiren kans, on kuulemma likaasta sakkia. Iskä on niitä periaattehen miehiä: ennenkö kerkesin suuni aukaasta se oli jo tukkinu mun kulukuväylän. — Iskä ei varmahan tykkää ku sanon tämän julukisesti, mutta musta tuntuu että son vähä laiskanpuoloonen. Kyllä se pitää kämpän jonkinlaases järijestykses (mitä ny kerran viikos aamu valakenoo ku hurrikaanin jälijiltä). Sohovan taakse näyttää lentänehen isoo läjä kaikellaasta roinaa, pohojalla on laatikoota ja paperia ja niiren päällä on sellaanen ruskia peitto ja sitte sen päällä on vielä läjä vaattehia. Oot varmahan kuullu puhuttavan kerrospukeutumisesta, mutta ookkona kuullu kerrossisustamisesta? — Siitä vaateläjästä vähä enemmän: son iskän karderoobi – ainaki lemusta päätellen. On iskällä kauhia määrä vaattehia jokka ei sille maharu. Emmä tierä, mitä se oikeen orottaa ku ei paa niitä pois? Luulooko se muka tosissansa että laihtuu niihin takaasi? Syömällä kolomen ihimisen erestä joka päivä? Älä ny naurata! Olisitpa ollu kärpääsenä katos (tai koirana laattialla) ku se veti päällensä jonku laihojen päiviensä hihattoman hupparin. Aiva piti tassut silimille nostaa ja hieraasta, ku eihän se vetskari menny kii ku napahan asti. Samalla tuli torettua notta sullottuna liian pienihin vaatteesihin isoo maha näyttää aina vain isoommalta! Iskä näytti olevan mun kans samaa mieltä, sen ilime oli aika pahannäköönen. No, ajattelin sitte että ei se varmahan päällensä sitä laita ku niin karsialta näytti - ku se on olevinansa joku rättisuunnittelijaki. Mutta ei helevetti! Se vaan aukaasi vetskarin ja antoo löllöllensä enemmän tilaa! Tätä moon kolome päivää vaharannu ja usko mua – ei oo nättiä! Tähänkö tämä nykypäivän “väshöön” on tullu? Että iskä (ja kuka tahansa muuki) saapi läskiillänsä rehevastella keskellä kirkasta päivää, aiva mihinä lystää? Onko ne tullu ymmärtäneheksi, että näyttävät karmaasevilta: vähä samalta ku jos karhu olis menny ja vetäässy päällensä oravan nahkat. Justihin nii: älä yritä huijata ittiäs - johonki kohtahan ne läskit kuitenki kasaantuu! Ja ihan vaan tieroksi: jos paita venyy sun ympäri, se ei tarkoota että son sulle oikia koko. Jos ei löyry isoompaa, älä yritä väkisin änkiä päälles pienempää. Jos tämä simppeli ohoje ei sun nuppihin mee, nii mee ja osta tosi isoo peili (sellaanen johonka sä maharut). Sitte alakaat reenaamahan päätäs. Meinaan jos sullon joku pakkomielle tunkia ittiäs sua pienempihin paikkoohin, niin sun pitää teherä töitä kroppakuvas kans. — Pohojanmaalla isoo on hienua, erityysesti josson isoompaa ku naapurilla. Läski ei oo ikinä hirviän komiaa mihinää, vaikka kertooki notta taloos on joku joka osaa teherä hyvät sapuskat. Toisaalta, paisuu se maha siitäki jos ei syö, että ota ny sitte selevää. — Multa tais ny karaata mopo kärestä täs läskiasias. Pyyrän syrämmellisesti anteeksi jos joku tuli loukatuksi – joo joo, lässyn lässyn, mitä jos hommaasit ittelles huumorintajua… Mä alakaa sanojani anteheksi pyytelöhön! Meilläpäin ei oo pruukattu totuurella leikkiä, se tavatahan sanua päin naamaa. Kattos, koko homman pointti on se ettei läskimakkaroos sinällänsä mitää vikaa oo – jos sullon niihin hyvät välit. Mutta, vaikka sulla olis hyvät välit, voit olla varma notta kaikilla ei oo (son vähä ku anoppi, sitä sietää mutta siitä harvoon tykkää) - niinpä läskien keräämisestä ei tartte teherä tairetta eikä sun tartte olla kävelevä taireinstallaatio. Jos haluat makkarootas näytellä, pistä näyttely pystyhyn silloon ku muut ei oo hollilla. — Mutta ny viimeen takaasi siihen hetkehen ennenkö mä järkytyyn niistä iskän vaattehista. Mä olin meinaan ihan rauhas lompoottelemas ympäri kämppää ja sitte jokku sohovan päällä retalehtivat housut alakas kylykiä kutittelohon. Päätin iskiä samantien hampahat kiinni, notta pysyysivät vast’eres pois tieltä. Ei ne mitää uskonu: aina ku meen ohi ne kurkotteloo ja läpsii naamahan. Iskä vetelöö niitä aina välillä päällensä ja sitte taas pois. Silloon ku se laittaa päällensä siniset housut, mä tierän että se menöö piilohon pissapaikan vieres olevan oven taakse. Iskä sanoo niitä sinisiä housuja farkuuksi. Kattoon netistä (iskä on joskus piilos pirun kauan) ja voin siksi suaki informoora, että kyseeset housut on enklanniksi “jiins”. Niis’ on kivaa vastusta hampahille, mutta muuten en tykkää. Ne ku merkkaa, että mut jätetähän taas yksin - ja mä en tykkää olla yksin. — Ookko sä muuten aamun virkku vai ehtoon torkku? Mä en oo vielä päättäny ja näyttää siltä ettei iskäkää oo. Vissihin kestää kauan selevitä? Yös on kivaa se ku iskä kuorsaa - saa aiva rauhas teherä kaikkia mikä on päivällä ollu kiellettyä. Joskus meinaan tuntuu että iskä on oikia tyranni, sen takia yöt on vähä niinku ulukomaanmatka, täynnä kaikkia uutta löyrettävää. Päiväsaikahan iskä kattoo erityysen nuivasti jos alakaan maistelemahan sen työtuolin jalakoja. Se höpöttää notta “ei saa syörä niitä metallijalakoja, menöö hampahat pilalle!”. Sitte se yrittää huijata mua jollaki lelulla mutta mä tierän mitä se ajaa takaa. Näyttelen sitte viis sekunttia että oon kiinnostunu – ja ku se kääntää päänsä, meen takaasi touhuuhini. Näin mä pirän iskän liikkehes ja varmistan, ettei se unohra mua. Mitä nuohin hampaasihin tuloo, on iskänki suuhykienias vähä parantamisen varaa – sen leipäläpi haisoo milloon miltäki! — Ny mä näen kivan johoron, notta hellurei ja hellät tunteet!

Mun puruluusta ei oo enää paljo jäläjellä – sen takia iskä antoo mulle eilen aiva uuren! Se oli sellaanen luunmuotoonen, punavalakoonen, pitääs olla kuulemma hyvä hampahille. Ensi mä kattoon sitä pitkän tovin ja mietin että mikä se oikeen on, että hyppääkö se silimille kun oli niin kirkaski? Ei se hypänny. Nuuskin sitä sitte varovasti ja lipaasin kielellä ku iskä meni kontillensa ja uhkas syörä sen itte. Tajusin viimeen, että son samanlaanen ku se mun hammasharja mutta vaan eri näköönen. Kohta sitte jo järsinkin sitä tyytyvääsenä sohovalla iskän vieres. Iskä kattoo jotakin typerää sarjaa teeveestä ja mä sain olla harvinaasen pitkähän sohovalla. Yleensä se laittaa mut takaasi laattialle viimeestähän siinä vaihees ku erehryn luulemahan sen sormia puruluuksi. Kyllähän niitä vahinkoja sattuu aina silloon tällöön, tarvitte hikeentyä heti! Sitä paitti ei se ittekkää oo syytön: mitä työntelöö niitä käsiänsä siihen ku mullon tapana syörä kaikki mitä etehen laitetahan! No… jokatapaukses… silloon ku erehryn tekemähän erellä mainitun mua vierähän lujaa iliman halaki kohti laattiaa. Ei iskä mua heitä (nostaa vaan alaha) ihan vaan tieroksi niille fanaatikoolle jokka otti jo luuria kätehen ja harkitti soittamista johonki tanttayhyristyksehen. Mä sanon tämän tietysti mitä suurimmalla kunniootuksella, se pitää vaan osata bongata rivien väliistä – jos et vielä löytäny, etti uurestansa. — Iskän kans tämä karkootus menöö suurinpiirteen näin: ensi puraasen, sitten se ärähtää että ** ja sitte, viuh, oon laattialla. Seuraavaksi mun etehen isketähän jotaki jäyssättävää, yleensä joku puruluu. Silloon tuloo kyllä aina kurja fiilis – se on vähä ku aamulla herääs tosi ruman huoran vierestä ja paikkoja kirpaasis ilikiästi… vaikka mitä mä tietenkää sellaasista tierän, mä tykkään vain kiriootella kielikuvien kautta, se on lystimpää sillä lailla. Jotaki mun eristymisestä kielenopiskelus taitaa kuitenki kertua se, etten vieläkää tierä kuinka ne sai sen kameran sinne kielen sisälle? — Takaasi asiahan ny, aiva alakaa ajatukset harhaalohon. Niin. Mihinä mä olin? Justihin. Sohovalla. Sielä on niin paljo kivempi rötköttää, joten ku iskä laskoo mut laattialle niin emmä helepolla paikkaani luovuta. Pirän ensi mielenosootuksen tietysti – mutta ei se pruukaa paljo auttaa, ellen sitte mesotess oikeen pahasti seliälle muksahra. Jos niin sattuu käymähän niin silloon iskän ilime sulaa ja se ottaa mut takaasi vierehensä. Mutta ei se aina toimi ja aika useen se lysti on lyhytkestoosta: meinaan heti kun löyrän sen korvanleheren tai sen verkkarihousujen kiristysnyörit (ne on sitte makoosat) niin sitte oon taas matkalla alemmas. Yhtä ylä- ja alamäkiä tämä elämä. Sen oon kuitenki päättäny, että ku tuo oikianlaanen kellahtelu kerta joskus auttaa alakuhun, niin tairan harjootella oikeen karseeta kaatumisia. Vähä niinku sellaasia stunttitemppuja. Voin sitte fuskata iskää ku tuloo sopiva sauma. — Jos et oo sitä vielä ittehes sisäästäny, niin mä en sitte muuten tykkää turhasta komentelusta – jos sellaasehen sorrut, niin mä kyllä kostan aina. Paras tapa saara iskä liikkeelle ja kostaa siinä samalla vähä asioota jotka on jääny hampahankolohon, on pissata aiva sitte väärähän paikkahan. Sen ku teköö niin samantien iskä pinkaasoo siivoamahan jälijet: ensi se kuivaa pissat yhtehen paperihin ja sitte se suihkuttaa laattialle jotaki erikooselta haisevaa ainesta (älä vaan ota nenähäs, hitto ku alakaa pärskittämähän). Viimeeseksi se sitte pyyhkii vielä uurestansa rivakoon puolikiukkuusin ranneliikkehin. Iskä käyttää pyyhkimisehen aina valakoosta paperia – onkohan se ekolokista? Miksei muuten teherä ruskiaa talouspaperia, se olis aika stailia ja eikö se olis luontoystävällisempääki – onhan niitä suoratinpussiaki? Jos puhuun läpiä päähäni, niin “ekskyys mii” vaan! (et säkää valamihina syntyny ja vieläki olis torennäköösesti toivomisen varaa) — Takaasi tähän puremisasiahan, kostohon ja sohovahan… Parasta siinä ku saa iskän pois sohovalta on kuitenki se, että sitte voin iskiä hampahani sen housunpunttiihin. Iskän lahkeet liehuu ja laahaa niin kivasti - ja ku mä kiskon, niin ne venyy! Musta tuntuu että iskän housuus on stretchiä – vähä niinku mun turkiski.