Mä olin eka joka lähti lätkimähän sieltä mun maalaaskoroosta, muut jäi sinne vielä orottelemahan kyytiänsä. Ei siinä sitte äiteen kans paljo puheltu, ei se alakanu porajamahankaa niinku äiteet aina leffoos porajaa – joten en mäkää sitten viittiny vetistellä. Veljet läiski vähä rohkaasuksi selekähän. Sitte mä nappasin pikkuusen äiteen sapuskaa joukkohon – kotoruoka lämmittää mieltä ku on reissus. Ja peittoni otin kans – jottei tuu kylymä heti ensimmääsenä yönä. Ja tietysti paperit piti ottaa – jos sattuusivat niitä vaikka kysymähän sielä mihinkä mua oltihin viemäs. Sitte mä vilikutin koko sakille ja lähärettihin matkahan. — Se oli sellaanen sininen ajopeli joka hyrisi jännästi. Ajeltihin sitte kolomistansa kaharen iskäni kans. Välillä musta tuntuu ku olisin ollu kännis ku niin huojutti mutta sitte toinen iskä alakoo puhumahan jotaki ”kurviista”. Emmä tienny mitä se tarkootti mutta päättelin sitte, että ne oli vissihin jotaki mikä laittaa tasapainua sekaasi. Jos ny oikeen rehellisiä ollahan, niin kaiken kaikkinensa se reissu tänne starihin oli aika pitkästyttävä. Iskät vahti mua koko ajan ja heti kun löysin jotaki kivaa, niin mua kiskaastihin takaasipäin. Se toinen iskä piteli kiinni sellaasesta isoosta rullasta koko matkan – en tierä pelekäskö se vai mikä sitä vaivas? Sama kaveri oli niin hermostunu, että läpsytteli jalakoja lattiaa vaste. Härissänsä se puristi vielä sellaasta keppiä siinä meirän välis. Niin, ja toinen iskä sitte – se piti mua koko ajan sylis ja höpötti että ’voi ku oot niin suloonen’. Halusin sanoa sille, että ’paskat mä mikään suloonen oo’ mutta ku ei sanat riittäny. Sen iskän silimät kiilu muutenki ihan niinku se olis ollu huumehis. Mutta ei se tainnu olla, ku se ei antanu mun teherä mitää kivaa. Kerran se näytti mulle maisemia ja säikährin niin notta saparo suoreni –  emmä tienny että pääsen niin helevatan lujaa etehenpäin! — Puoles välis matkaa mulle sitte valakes, että iskät ei vienykkää mua vaan ajelulle ja että se vanha koto taitaas jäärä aiva pelekäks muistoks vaan. Se oli kyllä aiva sitte karsiaa! Tuli äitee ja velipoijat mielehen – siina samalla sitte tajusin, että se oli varmahan se syy miksi äiteeki oli ollu niin etääne lähties. Kukaa vanhas kotona ei varmahan tienny ettemmä tulis enää takaasi, ne varmahan luuli että lähärin vaan lomalle! Haistelin niiren retalehien lemua siitä peitosta ja pirskatti ku alko niin pelijättämähän että mihinkä sitä oikeen on joutunu. Kitnappaushan tämän oli pakko olla! Itkuahan siinä sitte teettelin. Vaikka kotona oli aina sanottu notta “ei auta itku markkinoolla” niin siitä huolimatta päätin olla semmoonen uuren aallon miäs ja näyttää että on paha olla. Mutta uuret iskät vaan rullas huuliansa ja kattoo toisiansa voivotellen. Mä huusin niille että ”väärä suunta” - yritin näyttää maharollisimman surkialta, mutta ei ne mitää tajunnu. Tyhmiä ku saappahat! Ne vaan näytti hampahiansa ja pärskähteli – samahan tyylihin ku äitee pärskähteli saatuansa liikaa tuulta nenähän. Uuret iskät päästi vielä sellaaset hysteeriset hikat päälle. Sen iskän jonka sylis istuun, maha hyppi samas taharis hikan kans. Oli aika vellova tunne ja se toi mielehen vesisänkymainokset joita telekkarista kerran näin. Hetken teki mieli hyppiä ja panna ranttaliksi, mutta en mä saanu ajatuksia pois niistä sukulaasista. Itkin sitte lopuksi itteni unehen. — Ku heräsin, iskä piti mua rintaansa vasten ja kantoo jotaki mäkiä ylähä. Mä yritin kattella että missä sitä oikeen ollahan mutta emmä löytäny mitää tuttua. Kaikki lemut oli aiva vierahia. Iskä kantoo mut sisälle, semmoosten heiluvien korkeetten levyjen välistä (myöhemmin selekis että niitä sanotahan oviksi). Vanhas kotonaki oli ollu ovia mutta näis starin ovis oli vielä ikkunootaki. Sitte mulle sanottihin, että oon kuulemma ”kotona” ja mut laskettiin sellaasehen sävytettyhyn sänkyhyn, kaikkien niiren sävytettyjen tavarootten keskelle. Ihimettelin, että mitä ne oikeen höräjää – mun koto täälä oo! Seurasin ku iskät katto taas toisiansa ja sitte mua. Toinen niistä alakoo sössöttämähän, että ”täs on Basson sänky”. Sitte mulla viimeen ja vihiroon valakes. Tajusin, että tänne vissihin joutuusin jäämähän. Vilikuulin vähä ympärille. En ollu sitte yhtää tyytyväänen, mua oli selevästi huijattu. Mä halusin takaasi vanhahan kotia, mun nukkumapaikka oli velipoikien välis. Mutta se jäi sellaaseksi – miksikä ne ny niitä sanoo – päiväuneksi (vaikka ehtoo oliki). Emmä mihinkää kotia yksin löytääsi. Nielaasin ja mietin notta pitääs vissihin sitte kattella paikkoja jos tänne kerta pitää jäärä. Emmä heti uskaltanu leviästi seikkaalla mutta ku se toinen iskä meni laattialle maata (eikä se laattia eres romahtanu vaikka iskä on aiva jumalattoman isoo) niin sitte mäkin uskalsin tulla pois sängystä ja kokeella. Iskä praatas mulle rohkaasevasti ja lähärin sitte viimeen kynnyksen ylitte. Sen jäläkehen tulin ihan toisehen huoneesehen, iskän mukahan mä siirryyn keittiöstä olohuoneesehen. Olohuonehes oli vaikka mitä kivaa – mutta mä menin silti suorinta tietä iskän työ. Se kehuu mua kauhiasti ja lirkutti ku lintu. Musta se kuulosti aiva höppänältä ja alakasin heiluttamahan häntää ku en taputtaakaa osannu. Sitte mä menin ja pesin iskän naaman - kyl oli rasvaanen. Sitte huomasin laattialla sellaasen mustavalakoosen littanan nahaan - myöhemmin selekis että se oli joskus ollu lehemä. Silloon mä vilikaasin molempihin iskööhin ja ilime varmahan kertoo että “mitä helevettiä… mattoako musta meinaatta?”. Huomasin kuitenki äkkiä ettei ne puhunu matoolle ollenkaa samalla lailla ku mulle joten kaavaalin sitte, että niillä on varmahan jo tarpeheksi mattoja. — Myöhemmin pääsin iskän sylis vähä korkiammalle tutkimahan: iskä sanoo sitä valakoosta sohovaksi vaikka musta se näytti aiva napajäätiköltä (olin nähäny niitäki teeveestä, maalla sitä kattotahan enemmän ku ei oo muutakaa tekemistä). Jokatapaukses, kamalan vaikiaa oli liikkua siellä sohovalla - mutta sen päällä ja etenki takana oli kaikenlaasta jännää johon ajattelin teherä tuttavuutta vähä myöhemmin. Sitä sanotahan että vesisängylle nukahtaas jotenki paremmin, että se on vähä ku kelluus kuollehes meres. Sama on kyllä iskän mahan kans - torkahrin siihen aika pian, mutta en kovin pitkäks aikaa. — Sitte ku heräsin niin leikittihin sen lehemän päällä. Toisella iskällä oli tosi hauska metalliketju housuus kii ja iskinki hampahani siihen heti ku se käänsi päänsä. Sitte toinen iskä näytti mitä niillä sängyssä ollehilla tavaroolla kuuluu teherä. Se sanoo niitä “leluuksi”. Kaikki lelut oli kivoja, paitsi se punaanen pallo oli kyllä tosi tylsä. Vähä mielikuvitusta pelihin! Sitte mun tuli aiva karsia väsy eikä leikittäny enää, sammuun ku saunalyhty. —- Ku  heräsin oli aiva pilikkopimiää. Mä olin siinä sängys aiva yksin ja itkuhan siinä pääsi. Emmä ollu ikinä nukkunu yksin. Toinen iskööstä heräs ja tuli mun työ. Sitte hetken päästä heräs se toinen – se on vissihin vähä hitahampi tapaus, sen kans on parasta pitää vähä isoompaa meteliä. Mulla oli karsia ikävä kaikkia sukulaasia. Ja pissa- ja kakkahätäkin mulla oli, enkä tienny mihinkä mun pitää mennä asioolle. En uskaltanu lähtiä yksin ettimähän… Oli iskät mulle näyttäny paikkoja mutta en mä ollu vielä kaikkia mielehen painanu. Onneksi ne älys vierä mut sinne kylyppärihin. Ne näytti mulle päivän uutisia ja sanoo että niiren päälle sopii paskoa ja kusta. Ja mä paskoin. Ja kusin. Että helepotti! — Sitte mä olinki taas jo sängys – enkä erelleenkää saanu nukuttua ku mieles oli vaan ne sukulaaset. Yritäkkö sanoa, että oon muka huonosti sopeutuvaa laatua? Meeppä itte toisehen paikkahan ja yritä elää niinku olisit kotona – ei varmana onnistu, kaikki on aiva eri paikoos ja mikää ei pelaa niinku ennen! No, toinen iskistä tajus sitte mist’on kysymys (ei se vissiin ihan niin hiras ookkaa) ja otti mut sänkynsä vierehen koisimahan. Se silitti mua kunnes nukahrin. Iskä taitaa tykätä musta aika palijo. — Tuosta iskästä vielä sen verran, että se taitaa olla sellaanen esteetikko. Mä luulin ensi, että se sana tarkoottaa jotaki estynyttä mutta sitte ku se aikansa hoki että “onko Bassolla kiva se?” ja “onko Bassolla kiva tämä?” mä tajusin, että se on vissihin jotaki mistä mun pitääs olla kiitollinen, että se niinku haluaa että mulla on kaikki kivasti ja nätisti. Silti musta tuntuu notta iskä on miettiny ittensä kipiäksi. Se taitaa olla pikkuunen friikki – vai kuulostaako seuraava teistä jotenki terveheltä? Mulla on sinivalakoonen raitapatja ja siihen sävytetty puruluu, semmoonen kankahinen solomujutska. Sitte mulla on ruskian-beike sänky ja siihen sävytetty peitto – sen peiton mä sain jo vähä aiemmin, siinä on äiteen ja veljien lemua. Sielä sängys mua orottaa niin erelleen sänkyhyn ja peittohon sävytetty ruskia apina jolla on punaanen kruunu ja valakooset silimät. Joo – ja sitten on vielä punaanen pallo, varmahanki sävytetty siihen kruunuhun. Jopa se hammasharjan muotoonen purulelu (iskällä on melekeen samanlaanen) oli sävytetty mun sängyn tekoturkiskaiteesehen. Eli onks mun iskä jotenki ihan fanaattinen tapaus ku kaikki värit pitää jotenki mätsätä? Pitääskö mun soittaa sille jostaki apua, vai juosta karkuhun ku ovi aukee?