Iskä antoo mulle vähän sellaasta lättänää sapuskaa. Se sanoo sitä pissaksi. Kattoon sitä pitkän tovin että “ookko aiva pöljä?” mutta ei se kyllä mun liruulta näyttäny eikä tuoksunu niin että ei se vissihin pissaa sitte tarkottanukkaa. Taisin vain ymmärtää väärin. Niin, takaasi siihen asiahan – iskä siis antoo mulle vähä sitä pizzaa. Ja kun mä sanon että se antoo sitä vähä niin mä tarkootan että se antoo sitä helevetin vähä! Sillä oli sellaanen jättimäänen pyöriä lipare sitä pizzaa ja mulle se antoo vaan kolome pientä murua – eikä niis ollu ku vähän hajua, pikkuusen soosia ja vähä juuston retaletta päällä. Mutta… siitä vähästäkin jo pystyn sanomahan että hyvää se on! Ku ny sain pikku maistiaasia niin tierän sitte pyytää seuraavalla kerralla yhtä lailla. Mitä ny iskän puheesta jotaki tajusin, niin sitte kun oon isompi saan ehkä isoompiaki paloja. Mä kysyn vaan, että “kuinka helevetin pieni iskä kuvitteloo mun olevan?”. — Sitte yhtenä ehtoona sain maistaa ihan pikkuusen juustoa iskän leivältä. Maistuu aika erilaaselta ku ei aiva veltoksi sulanu – mutta hyvää kuitenki. Se leipä mitä se seuraavaks tarjos oli kyllä aiva tylsää (ei maistunu sitte yhtää miltää, siinä ollu varmahan rasvaakaa) joten syljin sen sitte heti laattialle iskän etehen. Nyt iskä tietää että moista on turha toiste mulle tuputtaa. Joku rääpy sentähän! — Sitte yhtenä toisena ehtoona iskä antoo mulle jotakin keksiä. Se meni alaha oikeen hyvin, siinä oli rasvaa! Iskän kahavi tuoksuu kans oikeen hyvältä, mutta sitä se antoo mulle vain aiva pienen tipan sormestansa. Joko mä sanoon, että on sitte pihi ukko? — Mutta näilläki vähillä kokemuksilla mä varmahan verän piremmän korren mitä niihin velipoikihin tuloo. Käy kyllä sääliksi niitä jos eivät pääse osallisiksi näistä makuelämyksistä. Pitää laittaa ne varmahan iltakuorsauksehen. Mutta toisaalta, emmä aio yöuniani niiren takia menettää. Asia ku saattaa olla aiva niiren omaaki vikaa: ne ny oli sellaasia nirsoja. Ei niille kelevannu se tavallinenkaa ruoka vanhas kotona (söin sitte niirenki annokset). No ku ne aina vaan nyrpisteli muutenki ruttuusia nokkiansa – ja se jos mikä kysyy jo jonkilaasta talenttia ku muutenki olivat niin lyttynokkaasia. Emmä kyllä vieläkää älyä kuinka ne oli niin ryppyysiä – emmä tietääkseni oo! Satarosenttisen varma en kyllä oo ku uuren iskän peilit on niin ylähällä etten vielä ylety kattomahan. Joo, täälä staris pitääs olla aina niin fiini enkä oo eres peilistä ittiäni kattonu. Entä sitte?Mä oonki syntymäkomia, toisin ku eräät seinästärevityt!