Mä tierän notta te orotatta aiva kieli pitkällä uusia tarinoona, erityysesti tuosta pohojanmaan reissusta! Kyllä mä niitä kokoaijan kiriootan, mutta ku käpälät väsyy. Tuloo niin pitkästi värssyä tällä kertaa. Pirkulehen aktiivista menua oli koko pyhänaijan. Aiva silimis vilisöö ku sitä miettii. Mutta notta ei aiva visiittis menis turhuuren puolelle niin täs on taas yks kuva musta. Ei oo otettu maalla, ihan starista kotoosi – mutta yhtä komia oon siinä ku kaikis muiski kuvis. — Terveesiä isooäiteelle sinne maalle! Piräppä hyvää huolta niistä mun keltaasista palloosta (iskä ku oli taas niin nälli notta jätti ne jäläkehemmä – varsinaanen luupää koko äijä). — Mulla on ny kiirus torkuulle. Tääl’on ollu niin karsian sateenen ilima jo kaks päivää. Että pitkästyttää. Ei tuola pihallakaa pahemmin viitti lompootella ku vattalihat on aina märkänä ja kuras ja sitte iskä aina pöllyyttää pyyhkehen sisällä. — Satehella pitää saara olla laiskana. Son sellaanen sohovailima; silloon kuuluu maata niin ku nurkkahan nairut hait, syörä pelekkää hyvää ja unohtaa notta elämää on harmahien ikkunootten toisellaki puolella. — Moon onnistunu valtaamahan sohovan ittelleni sitte starihin paluun, lieko kuppaasten ilimojen ansiota? Mutta sen voin kyllä kertua notta vähänkö teköö kutaa köllötellä pehemoosella sohovalla. Eikä kukaa eres kiellä vaikka alakaasin siinä nukkua pussuttamahan. Kerranki saan teherä jotaki eikä tartte kuunnella sitä typerää “ei” sanaa. Musta tuntuu, notta tuo iskä on alakanu vähä lepsumahan. Mutta siitä vähä tuonnempana lisää.

Silloon iääsyys sitte ku mut tuotihin tänne starihin, niin pian sen jäläkehen iskä vei mua jo lekurille. Sanoo notta meirän pitääs tutustua toisihimma, sitte olis kuulemma kivempi käyrä eikä turhaa peliättääsi toisiamma. Mentihin iskän kans kävellen sinne lekurihin – tai no, siis iskä käveli; mä vain retkotin silimät ympyriääsinä sylis ja totuttelin starin lemuuhin. — On tää kyllä kumma paikka tää stari! Kauhia meteli aamusta ehtoohin, hiliaasta hetkiä ei oo ikinä. Lekurireissun kautta alakasin kuitenki hahamottamahan notta mistä ne äänet lähtöö. Tuos lyhkääsellä matkalla näkyy karsia määrä sellaasia pöriseviä peltihäkkyröötä – melekeen samallaasia ku mihinä tein sen Isoon Reissun. Jokku on kyllä tosi rumia. Kakkos-iskällä on hymyylevä auto, son sellaanen nöpönenä. Son kuulemma Seat mutta näin tutuumpien kesken se on pelekkä siitin vaan! Oon huomannu notta kummaski iskäs peltihäkkyrät aiheuttaa jonkillaasia akressioota. Jos ollahan auton sisällä, niin Kakkos-Iskä kivahteloo notta “olispa sinko niin vois puhuristaa kulukuväylää” ja jos ollahan pihalla niin sitte toinen iskä sarattaa risteyksis (etenki huonoona päivinä) notta “koitakki tulla etehen, perkele!”. Iskä ei oikeen taira tykätä autoosta… paitti jos’on kyytis. — Mutta ny mä taas hairahruun aiva muihin asioohin. Siitä lekurikäynnistähän mun piti sulle kertua. Kuten tavallista, matkalla kaikki ämmät ja äijät flirttaali mulle. Sielä lekurin orotushuoneheski joku akka lässytti ja kyseli asioota suu vaahros. Mitä se silleki kuuluu, mistä moon tullu? Se ainaki selekis, että iskälle ei pahemmin kannata salaasuuksiansa kertoolla: on meinaan melekoonen seula. Levitteli mun asiootani joka suuntahan, yhtää eres hävenny. Varsinaanen juorukello. — Sielä orotushuonehen kulumas oli joku toinenki karvaturpa, soli paljo karvaasempi ku mä. Aika vallatoonki se oli, ei ollu oikeen minkäälaasia käytöstapoja. Mulleki se alakas haastamahan notta “leikkimähän siitä”, mutta mua jänskätti aiva liikaa notta olisin alakanu sitä pieksemähän. — Sitte se tiskin takana piilos ollu täti (mikä lie hihhuli) tuli meirän työ. Se antoo mulle naposteltavaa. Ai että, siinon nainen mun makuhun! Seuraavaksi se pyys mua ja iskää tiskille, kirias mun nimen, syntymäpaikan ja osoottehen mihinä punkkaan. Iskän siinä vastaalles, kattelin sivusilimällä mitä viereesis huonehis tapahtuu: sielä makas yks koira aiva sitte tolokuttomana. Siinä vaihehes mietiin notta mihinkähän iskä mua oikeen viöö! — Sitte istuttihin takaasi orotuspenkille. Ei menny kauaa ku se sama utelias akka kiilas kylykehen lässyttämähän. Varsinaanen lypsäjä – menis maataloohin töihin! Vihiroonki saatihin karistettua se ja päästihin sisälle huoneesehen. Iskä laittoo mut pöyrälle seisomahan. Soli mun eka kerta pöyrällä (äläkä ajattele mitää kaksmielisiä, että sullon likaanen mieli). —  Se lekuri oli sellaanen pyöriänaamaanen mies. Se siinä istua möllötti tuolisnansa. Ei se komia ollu, sellaanen elämästä nauttinehen (eli vähä liikaa syönehen) näköönen – mutta tosi leppoonen ja rauhoottava. Sellaanen ku iskä on unisnansa. — Kaikista kivoonta siinä pöyrällä seisomises oli se, ku kokoaijan mun etehen tippuu lisää syötävää. Samalla ku lekuri lörpötteli ja laittoo iskän ostamahan uutta ruokaa – se höpötti kaikista maharollisista eruusta mitä safka tois mukanansa ja iskä meni tietty halapahan – niin mä keskityyn keräälöhön suupaloja. Sitte se lekuri sanoo varsinaasen viisauren siemenen, notta oon “vilikkahan oloonen… tervehen pennun merkki”. No, haloo! Niinku ei olis siitä jo tieretty! — Sitte iskä kertooli asioota joista en kyllä olisi sanonu halaastua sanaakaa: että muka tykkään hinkata peffaa laattiahan. Emmä mitää tykkää hinkata, mutta ku perkule kutittaa. Lekuri vilikaasi mun peräpeiliä ja sanoo, notta hyvännäköönen. Ei se epäälly notta mus mitää matoja olis mutta antoo iskää rauhootellaksensa jotaki tahanaa. — Viimeenen asia mitä se lekuri mulle teki tuntuu melekeen seksuaaliselta hyväksikäytöltä. Meinaan se meni ja mulijutti sormiansa mun jalakovälis, tuumas notta mun kivekset on jo laskeentunu. Hetken mietiin notta “mihinä ne sitte oli käyny lentelemäs?” mutta sitte mulle heitettihin lisää ruokaa ja unohrin koko asian. Muutaman päivän päästä sitte tosin tajusin mitä soli tarkoottanu. — Soli aiva tavallinen aamu ku iskän kans herättihin. Mä olin lirahuttanu ennenaikaaset eteesehen ja iskä alakas sitte unenpöppöröösenä siivoamahan. Ku se kyykistyy siihen jynssäämähän, se näytti jotenki erilaaselta. Sitte mulla välähti: iskällä ei ollu vaattehia – ja sen jalakojen välis heilahteli jotaki tutunnäkööstä. Vilikaasin heti omien jalakojen välihin ja vertaalin näkemääni hetken: iskällä oli kyllä isoommat, kävi vähä kateheksi. Mutta voi sitä riemua ku tajusin notta iskänki kivekset oli jo laskeentunu! Mä innostuun niin notta painoon nenän sen peffahan kii. Mollahan kummakki miehiä! — Siit’on ny jonku aikaa ku tuo erellinen tapahtuu. Moon sen jäläkehen käyny jo toisenki kerran lekuris. Mullon kuulemma vähä kuiva iho, sain sitte voiretta ja ölijyä ja pilleriä. Kuulostaako turhamaaselta? Itte oot turhamaanen. — Moon täs miettiny ja tullu siihen tuloksehen, notta mulla taitaa olla murrosikä. Tinttaalen iskälle päivittään enkä tykkää teherä niinku se sanoo. Son aina kieltämäs ja laittamas rajoja. Mihinä on se vapaa kasvatus? Kysyn vaan! Moon miettiny jonkuverran mun seksuaalista irentiteettiäki. Kattos ku mullon ollu sellaasia fiiliksiä viimeaikoona. Tootta aika puoluettomia, eikös? Voisittako kertua mulle, notta teköökö se musta jotenki erikoosen jos tykkään jumputtaa apinaa iskän työpöyrän jalakaa vasten? — Tänä perjantaina mä lähären kummanki iskän kans kohti pohojanmaata! Sielon mun toisen iskän äitee ja sen suluhanen – ja vähä muitaki häijyjä. Ne kaikki haluaa nähärä meirät – mut tietysti etunenäs ku oon meistä kaikista komeen. Saa nähärä… Kyllä mua vähä jännittää notta mitä se isooäitee musta sanoo. Mä ku oon ny vähä niinku sen kakarankakara. Kutooskohan se mulle vaattehia? Pitää kysyä, ku son kuulemma hyvä niis hommis!