Tuli mielehen pikaasesti käyrä täälä mun sivuulla kattomas kuinka iskä on hommia hoirellu…. Ja ny sitte selevis, notta soo mitää hoitanu iäisyyksihin! Patalaiska ollu! Ei sitte postin postia pohojanmaan reissusta eikä mistää muustakaa sen jäläkehen tapahtunehesta. Ja mulle on tapahtunu vaikka mitä! Lieventäväksi (joskaa ei hyväksyttäväksi) asianhaaraksi ny voi kai ilimoottaa notta iskän työhuone uppos. Joo, luit oikeen. Kattos, ensi joku typerä vesipumppu poksahti (pam) ja sitte koko huoneesta tuli kertaheitolla uima-allas (loiskis). Jos olit alle kymmenen senttinen ja paikalla, oot delannu ja keuhkos on täynnä vettä!

Mun pitää ny pitää iskää silimällä. Sen on parasta laittaa vipinää tarinoontihinsa notta multa ei yleisö karkaa. Kuinkahan mun fanit on oikeen päriänny kaikki nämä viikot? Mä ku oon mopsiista paras niin ovat kyllä tyhymiä jos lipettihin menivät. Mulle on pienestä pitäen opetettu, notta ittestäänselevyyksiä ei tartte kiertelemähän alaata. Jos oot hyvä, sitte soot hyvä. Jos oot komia, sitte soot komia. Ja jos oot paras, niin sitte soot paras. Ööö, paitti jos oot kans mopsi, sitte soot vasta toiseksi paras. Mutta ei sitäkää sijootusta tartte alakaa porajamahan. 

Täs ohes on pari vireota mun taipalehelta. Jos että vielä tierä, niin moon jo yli neliä kuukautta vanha. Sentähän nämä vireot tuo iskä sai aikaaseksi.

Tällä viikolla tuloo lisää (ainaki) valokuvia, meinaan ny viikonloppuna oli fotosessio – joskus musta kyllä tuntuu notta mun elämä on yhtä jatkuvaa fotosessiota. Kun on stara niin aina kamerat räpsyy: torilla, kotona ja nykyään jo lenkkipoluullaki. Kattos mun komiasta pärstästä tuli viime viikolla kansaanvälistä valuuttaa, ku pääsin yhyren japanilaasen kamerahan taltehen. Se diggas meikälääsen habitusta – ja noh, niillä on tunnetusti vähä liipaasinherkkä kamerasormi, jos et oo huomannu?  Oon sitä miettiny, notta onko ihmisillä tosiaan niin karsian huono muisti ku niiren pitää aina ottaa muistoja taltehen? Mulle nuo asiat on niin palio helepompia: ei tartte ku kerran nuuhkaasta ja tierän notta tykkäänkö vai kierränkö jatkos kauempaa.

Mutta… Ny mä meen iskän kans vällyjen välihin, muuten sitä ei saa huomenna sängystä ylähä kirvehelläkää.

Mä tierän notta te orotatta aiva kieli pitkällä uusia tarinoona, erityysesti tuosta pohojanmaan reissusta! Kyllä mä niitä kokoaijan kiriootan, mutta ku käpälät väsyy. Tuloo niin pitkästi värssyä tällä kertaa. Pirkulehen aktiivista menua oli koko pyhänaijan. Aiva silimis vilisöö ku sitä miettii. Mutta notta ei aiva visiittis menis turhuuren puolelle niin täs on taas yks kuva musta. Ei oo otettu maalla, ihan starista kotoosi – mutta yhtä komia oon siinä ku kaikis muiski kuvis. — Terveesiä isooäiteelle sinne maalle! Piräppä hyvää huolta niistä mun keltaasista palloosta (iskä ku oli taas niin nälli notta jätti ne jäläkehemmä – varsinaanen luupää koko äijä). — Mulla on ny kiirus torkuulle. Tääl’on ollu niin karsian sateenen ilima jo kaks päivää. Että pitkästyttää. Ei tuola pihallakaa pahemmin viitti lompootella ku vattalihat on aina märkänä ja kuras ja sitte iskä aina pöllyyttää pyyhkehen sisällä. — Satehella pitää saara olla laiskana. Son sellaanen sohovailima; silloon kuuluu maata niin ku nurkkahan nairut hait, syörä pelekkää hyvää ja unohtaa notta elämää on harmahien ikkunootten toisellaki puolella. — Moon onnistunu valtaamahan sohovan ittelleni sitte starihin paluun, lieko kuppaasten ilimojen ansiota? Mutta sen voin kyllä kertua notta vähänkö teköö kutaa köllötellä pehemoosella sohovalla. Eikä kukaa eres kiellä vaikka alakaasin siinä nukkua pussuttamahan. Kerranki saan teherä jotaki eikä tartte kuunnella sitä typerää “ei” sanaa. Musta tuntuu, notta tuo iskä on alakanu vähä lepsumahan. Mutta siitä vähä tuonnempana lisää.